Loan

Hyvänä lainana pidetään lainaa, mikä on sijoitus tulevaisuuteen. Esimerkiksi opintolaina on tällainen laina: sen turvin opiskelija voi keskittyä opiskelemiseen ja valmistua nopeasti. Myös asuntolainaa pidetään hyvänä lainana, sillä asuntojen hinnat ovat olleet pitkään noususuuntaiset. Lisäksi asuntolainojen korot ovat olleet jo kauan hyvin matalia, joten omistusasunnossa asuminen on ollut monessa tapauksessa edullisempaa kuin vuokralla asuminen. Tilanne saattaa muuttua, sillä asuntolainojen korot tulevat varmasti nousemaan, ja asuntojen hinnat uhkaavat laskea kymmenillä paikkakunnilla. Tähän päivään asti asuntoon on kuitenkin suhtauduttu sijoituksena, minkä avulla turvata vanhuus. 

Myös yrityslainaa ja remonttilainaa on pidetty hyvinä lainoina, sillä yrityslaina mahdollistaa yrityksen perustamisen tai laajentamisen. Yrityksen tarkoitus on tuoda toimeentulo ainakin yhdelle hengelle, mutta laajenemisen myötä yritys voi alkaa työllistää muitakin. Remonttilainan avulla voidaan korjata vuotava katto ja suojata rakenteet kastumiselta – tai päivittää mökki ja saada siitä parempi hinta.

Välillä tuntuu unohtuvan, että ihminen tarvitsee myös vapaa-aikaa ja harrastuksia. Oman ja koko perheen jaksamisen kannalta on tärkeää, että välillä vietetään yhteistä vapaa-aikaa ja tehdään jotain kivaa. Yleinen mielipide on ”turhaan” kuluttamiseen otettavia lainoja vastaan. Esimerkiksi lomalainaa pidetään turhana lainana, mutta onko lomailu turhaa? Eikö ole tärkeää tarjota lapsille uusia kokemuksia ja luoda hyviä muistoja? Vaikka ei olisikaan lapsia, on vapaa-ajan merkitys kiistaton töissä ja arjessa jaksamiselle. Jos tili huutaa tyhjyyttään talvi- tai kesäloman koittaessa, voi lainan otto olla paikallaan. Lainaa rahaa lainaguru.fi-osoitteen vinkkien avulla ja toteuta lomahaaveesi!

Voiko loman viettää niin, ettei tarvitse lainaa?

Talviloman, kesäloman tai pitkän viikonlopun voi viettää myös nuukaillen. Jos tili on tyhjä eikä lainan ottaminen houkuta, voi vapaapäivät viettää kotona, kirjastossa tai esimerkiksi paikkakunnan ilmaistapahtumissa. Kotona voi vaikka leipoa, leikkiä piilosta tai pelata lautapelejä. Uimarannoille ei ole pääsymaksua, eikä metsäretkikään maksa mitään.

Loma

Edullisia lomanviettotapoja ovat uimahallissa käyminen, Netflix-elokuvien seuraaminen tai vaikkapa erilaisten talviliikuntalajien kokeileminen. Monella paikkakunnalla on laskettelukeskus – toisilla isompi, toisilla pienempi. Oman laskettelulaudan hankkiminen on iso investointi – varsinkin, jos laudan ja muut tarvikkeet hankkii uusina. Onneksi lähes kaikki laskettelukeskukset vuokraavat välineitä, joten laskettelemista voi testata hyvin edullisesti.

Myös polkupyöriä, pesisvälineitä ja muita kesäliikuntavälineitä voi vuokrata. Kannattaa ottaa selvää, mitä välineitä voi lainata omasta kirjastostaan ilmaiseksi. Kirjastoista voi lainata pelkällä kirjastokortilla muun muassa ompelukoneita, 3D-tulostimia, pianoa, kitaraa, kävelysauvoja, mölkky-välineitä ja muita liikunta- sekä askarteluhetkiin sopivia välineitä.

Mikäli pesisvälineille tai muille harrastustarvikkeille vaikuttaisi olevan enemmän käyttöä, on aika suunnata kirpputoreille – joko fyysisille kirppareille tai netin kirppissivustoille. Käytetyt liikunta- ja harrastusvälineet maksavat vain murto-osan siitä, mitä pyydetään uusista tuotteista.

Jos haluatte lähteä ulkomaille, tarkastakaa äkkilähdöt. Lennon ja hotellin saa edullisimmillaan jopa 200 eurolla, joten rantaloman ei tarvitse olla kallis.

Löydä sopiva laina vapaa-ajan viettoa varten

Joskus laina osoittautuu parhaaksi ratkaisuksi loman tai vapaa-ajan viettoa varten tarvittujen asioiden maksamiseen. Lainaa saa helposti, joten lainan hakuprosessin raskautta tai vaivalloisuutta ei tarvitse pelätä. Kun on tarkkana lainaa valitessaan, löytää edullisen ja joustavan lainan. Lainan avulla voi lunastaa halvat lennot, ostaa oman laskettelulaudan, kustantaa lapsen ratsastuskurssin tai tarttua kevään fillaritarjouksiin.

Iloinen nainen

Lainaguru.fi auttaa löytämään itselle sopivan lainan. Tällä sivustolla voit vertailla niin 500 kuin 70 000 euronkin lainoja. Täytä yksi ainut lainahakemus niin näet, mikä pankki tai rahoituslaitos antaisi sinulle edullisinta lainaa. Vertaa lainoja niiden todellisten vuosikorkojen pohjalta. Varmista, että lainaan voi tarvittaessa tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä. Jos päätät hankkia myöhemmin lainojen yhdistelylainan, on hyvä, että vanhat lainat voi maksaa pois ilman ylimääräisiä kustannuksia.

Mitä edullisempi todellinen vuosikorko lainassasi on, sitä enemmän sinulle jää rahaa muuhun elämiseen. Taloutta on helpompi hallita, kun palkka ei kulu lainan tai lainojen korkoihin sekä lyhennyksiin.

Jos et löydä tarpeeksi edullista lainaa tai tiedät, että sinulle voi tulla vaikeuksia lainan lyhentämisen kanssa, ei lainaa kannata ottaa. Lainan maksamatta jättäminen voi johtaa ulosottoon, joten edes hyvää ja edullista lainaa ei kannata ottaa harkitsemattomasti. Vaikka lapset tai puoliso pettyisivät tylsään lomaan, on se parempi kuin velkavankeus.

Trampoliini

Kesällä aika kuluu nopeasti, sillä ulkona on paljon tekemistä. Lapset rakastavat hiekkalaatikkoleikkejä ja nurmikolla juoksemista. Monen perheen pihaa hallitsee trampoliini, mikä houkuttelee lähitienoonkin lapsia pomppimaan ja temppuilemaan. Päivän kohokohta on tietenkin uimarannalle lähteminen. Rantahiekkaan saa tehtyä vielä hienompia linnoja kuin kotipihan hiekkalaatikkoon, ja välillä voi käydä vilvoittelemassa järvessä. Kun ilta koittaa, lapset ovat väsyneitä ja valmiita nukkumaan. 

Talvi voi käydä sekä lasten että vanhempien hermoille, sillä pakkasen takia perheen on pysyteltävä valtaosa ajasta sisätiloissa. Neljän seinän sisällä ei mahdu juoksemaan samaan tapaan kuin ulkona, ja kovat äänet saattavat ahdistaa sekä vanhempia että naapureita. Pallopelit on kielletty astioiden, peilien ja koriste-esineiden hajoamisen pelossa, ja kaikki parhaat piilotkin on jo käyty läpi. Trampoliini on talviteloilla, ja hiekkalaatikkoakin peittää metrin kerros lunta. Uimarannalle pääsee vasta puolen vuoden päästä, joten miten saada aika kulumaan talvella?

Talvella voi harrastaa monenlaista – myös sisällä

Talvisia harrastuksia ovat luisteleminen, hiihtäminen, lumiukkojen ja -linnojen tekeminen sekä esimerkiksi lasketteleminen. Lapset voi viedä ulos vaikka -20 asteen pakkasessa, kunhan vaatetta on tarpeeksi. Aina ei kuitenkaan jaksa pukea koko lapsikatrasta aluskerrokseen, välikerrokseen ja päälikerrokseen, etsiä myssyjä ja hanskoja, pujotella kaulureita ja ahtaa villaan kiedottuja varpaita toppasaappaisiin. Talvella päivän liikunta-annoksen voi saada myös sisätiloissa. Vesipedot rakastavat uimahalleja, ja sisäleikkipuistoissa voi riehua vapaammin kuin 60-neliöisessä kaksiossa. Perheen yhteistä laatuaikaa voidaan viettää myös museossa, tai vaikka pakohuonepelin parissa. Room Escape -peli Helsingissä sopii myös perheen pienimmille, sillä huoneissa ei ole mitään pelottavaa. Parivuotias ei ehkä osaa ratkaista kaikkia tehtäviä, joten päävastuu pelistä jää perheen isompien lasten ja aikuisten vastuulle, mutta se ei estä pikkuista nauttimasta tilanteesta.

Sisällä pelattavia lajeja ja muita siistejä harrastuksia sisätiloissa

Vaikka olisit satsannut suuren summan rahaa perheen kesälomamatkaan, saattavat lapset muistaa parhaiten puistoon tehdyn piknik-reissun tai sen ainoan kerran, kuin äiti tuli mukaan pelaamaan jalkapalloa. Yhdessä tekeminen ja yhdessä oleminen sitoo perheenjäsenet toisiinsa. Yhdessä vietetty aika on arvokasta, joten vanhempien kannattaa leikkiä ja olla lastensa kanssa. Kun lapsi kasvaa isommaksi, hän unohtaa nukke- ja nalleleikit. Isomman lapsen kanssa voi pelata – joko videopelejä tai vaikka pallopelejä.

Talvellakin voi pelata pallopelejä, vaikka ulkona olisi kolmekymmentä astetta pakkasta. Lähes jokaisesta kunnasta löytyy jäähalli, mutta monessa kunnassa on myös palloiluhalli. Palloiluhallista voi varata vuoron lentopallon, koripallon, salibandyn tai jalkapallon pelaamista varten. Aikoja löytyy usein helpommin kuin jäähallista, mikä on usein varattuna aamuvarhaisesta iltamyöhään. Kun pelit on pelattu, löytyy palloiluhallista usein kahvio, missä voi käydä nauttimassa mehut tai kahvit – tai talviseen tapaan kaakaot.

Eivätkö pallopelit innosta? Ei haittaa, sillä sisäurheilulajeja on vaikka millä mitalla. Esimerkiksi minigolf on laji, mitä voi pelata myös sisätiloissa. Miltä kuulostaisi hohtominigolf? Se on vielä erikoisempaa kuin hohtokeilailu. Keilailu on hauskaa myös ilman erikoistehosteita. 

Koripallojoukkue

Muita sisätiloissa harrastettavia lajeja ovat esimerkiksi erilaiset tanssit ja jumpat, jooga ja spinning. Lapsille järjestetään omia tanssi-, jooga- ja jumppatunteja, mutta isommat lapset voivat osallistua aikuistenkin ryhmäliikuntatunneille. Kannattaa huomata, että kuntosalien ikäraja on yleensä 15 vuotta, joten tätä pienemmät eivät pääse isän tai äidin mukaan kuntosalin spinningiin. 

Myös ratsastusta voi harrastaa sisätiloissa, jos talli on investoinut omaan maneesiin. 

On hyvä oppia sietämään tylsyyttä

Vaikka perhe harrastaisi ahkerasti, tulee lapsille välillä tylsiä hetkiä. Ajoittainen tylsyys kuuluu elämään, myös lapsuuteen. On hyvä opetella sietämään tylsyyttä jo lapsena, sillä pysähtymisen ja paikoillaan pysymisen taidot ovat tärkeitä. Tylsyyteen saattaa kuulua myös pettymyksen ja turhautumisen tunteita, mutta nekin kuuluvat aikuiseksi kasvamisen prosessiin. Vaikka lapsi valittaisi tylsyyttään ja sitä, ettei hänellä ole mitään tekemistä, vanhemman ei tarvitse huolestua. Ei suotta sanota, että luovuus syntyy joutilaisuudesta: tylsyys aktivoi mielikuvitusta ja luovuutta. 

Kun lapsi valittaa tylsyyttä, aikuisen ei välttämättä tarvitse keksiä mitään uutta leikkiä tai aktiviteettia. On kuitenkin hyvä ottaa vastaan lapsen viesti. Turvallinen ja toimiva vuorovaikutus rakentuu sille, että aikuinen malttaa pysähtyä lapsen kokemuksen äärelle ja kuunnella lapsen tunteita. 

Golf on mailapeli, jossa pelaajat yrittävät saada metallimailoilla lyöden pientä palloa koloon. Golfradalla on yhdeksän tai 18 jaksoa eli reikää, ja pelaajien tavoitteena on käyttää koko radan läpäisemiseen mahdollisimman vähän lyöntejä. Reiät voivat olla pituudeltaan useita satoja metrejä. Pelaaja aloittaa jokaisen reiän lyömällä palloa tiiauspaikalta, minkä jälkeen hän jatkaa lyömällä palloa kohti reikää aina siitä paikasta mihin se on pysähtynyt.

Golfkentällä on vaihtelevaa maastoa. Reikää ympäröivällä viheriöllä ruoho on lyhyttä, mutta reiälle johtavan väylän ympärillä on korkeaa ruohoa ja erilaisia esteitä. Golfaaja käyttää erilaisia mailoja, joiden avulla lyöntiin saadaan etäisyyden ja maaston mukaan erilainen lentorata ja pituus.

Golfissa on useita pelimuotoja. Niistä yleisimpiä ovat lyöntipeli, jossa koko radalla käytetyt lyönnit lasketaan yhteen, sekä reikäpeli, jossa pelataan yksittäisten reikien voitosta.

Golfin tärkeimpiä kilpailuja ovat ammattilaisten major-turnaukset sekä joukkuekilpailu Ryder Cup. Golf palasi olympialajiksi yli sadan vuoden tauon jälkeen vuoden 2016 olympialaisissa.

Pelin kulku

Golfissa pelaajat yrittävät pelata pallonsa mailalla lyöden reikään. Täydessä pelikierroksessa on 18 reikää, ja pelaajien tavoitteena on käyttää koko kierroksen läpäisemiseen mahdollisimman vähän lyöntejä. Pelaaja aloittaa jokaisen reiän lyömällä palloa tiiauspaikalta, minkä jälkeen hän jatkaa lyömällä palloa kohti reikää aina siitä paikasta mihin se on pysähtynyt. Pallon asemaa, lyönnin vaatimaa aluetta tai pelilinjaa ei normaalisti saa parannella. Reikäpelissä pelataan yksittäisten reikien voitosta, ja lyöntipelissä voittaja on se, joka pelaa koko pelikierroksen vähimmillä lyönneillä.

Osat

Golfkenttä on golfin pelaamiseen ja siihen liittyvään oheistoimintaan käytettävä alue. Golfrata on varsinaiseen golfin pelaamiseen tarkoitettu golfkentän alue. Radalla on yhdeksän tai 18 reikää. Reiäksi kutsutaan niin tällaista kentän jaksoa kuin sen lopussa olevaa maahan kaivettua koloakin. Jokaisella reiällä on tiiauspaikka, väylä, puttausviheriö ja reikä. Avauslyönti suoritetaan tiiauspaikalta. Reikä on läpimitaltaan 10,8 senttimetriä ja vähintään 10 senttimetriä syvä. Reikään on usein pystytetty lippu kertomaan sen sijainti. Reikää ympäröivä viheriö on erittäin lyhyeksi leikattua ruohoa. Väylä on lyhyeksi leikattu alue tiiltä viheriölle, ja pelaajat pyrkivät pitämään lyöntinsä väylällä. Väylällä ei ole puita, ja ruoho on siinä lyhyempää kuin puolikarheikossa ja karheikossa väylän ympärillä. Reiällä voi lisäksi olla hiekkaesteitä ja luonnonesteitä kuten puita, lampia ja puroja. Jos pallo jää vesiesteeseen, pelaaja saa yhden lyönnin rangaistuksen. Kun pallo on saatu reikään, pelaaja siirtyy seuraavalle tiiauspaikalle.

Golfkentällä on usein myös driving range ja harjoitteluviheriö harjoittelua ja lämmittelyä varten. Golfautoja varten voi olla erityisiä polkuja.

Par-luku

Golfpallo

Jokaisella reiällä on sen pituuden mukaan laskettu par-luku, joka on se lyöntimäärä, jolla reiästä tulisi kohtuudella selvitä. Par 3 -reikä on enintään 220 metriä, par 4 on 220–430 metriä ja par 5 yli 430 metriä. Jokaiseen par-lukuun on laskettu mukaan oletus siitä, että pelaaja puttaa viheriöllä kahdesti

Reiän par-luvun mukaan määräytyvät reikäkohtaisten tulosten nimet:

  • par on sama lyöntimäärä kuin reiän par-luku
  • birdie on yksi lyönti alle parin
  • eagle on kaksi alle parin
  • albatrossi on kolme alle parin, hyvin harvinainen tulos
  • bogey on yksi yli parin
  • tuplabogey on kaksi yli parin

Pelaajalla on henkilökohtainen tasoitus, joka on keskiarvo siitä, miten monella lyönnillä hänen tuloksensa ylittävät reikien par-luvut.

Lue lisää: https://fi.wikipedia.org/wiki/Golf